tiistai 3. joulukuuta 2013

Yläkroppatreeni

Aivan intona salille tuskaisen lepopäivän jälkeen. Täytyy kyllä myöntää, että hyvää se teki. Pitänee keksiä aina lepopäiviin jotain pientä ohjelmaa, jottei kerkeä ajattelemaan reeniä. Torstaina seuraava lepopäivä ja suunta Tampereelle. Niin tai voihan sitä Tampereellakin reenaa:D. Katsotaan mitä pikkuveli keksii.
Kehityskuvaa jaloista. Ensimmäinen kuva tänä aamuna ja alempi kuva kuukausi sitten.
Ehkä tonne takareiteen on tullut pyöreyttä jos oikein tarkkaa katsoo:D.
Otin videon t-kulmasoudusta, mutta enhän mä osaa sitä leikkaa niin, että näkyisi vain toistot, eikä kameran asennuksia jne. Täytyy odottaa tietokone- experttiä kotiin, josko se osaisi.

Huomenna alakroppareeniä, se onkin aikamoista rääkkiä. Innolla odottaen.
Piti vielä hehkuttaa. Mulla on yläkroppareenissä dippiä 3x8, joista jaksoin tehdä ensimmäisen sarjan puhtaasti ja seuraavat 6+2 ja 6+2 restpaussina. Kun aloitin uuden ohjelman, niin tein 2 tai 3 kerralla. Kehitystä, kehitystä.
Makaroonilaatikko paistumaan perheelle ja itselle kanaa, kasviksia ja proteiinipastaa. Huomenna on punnituspäivä. Hyvä painonpudostustahti olisi 300-500g viikossa, ei enempää. Eihän mulla tässä mikään kiire ole?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti