perjantai 27. joulukuuta 2013

Olka/käsireeni

Heipparallaa!

En osannut lisätä tekstiä edellisiin kehityskuviin. Tarvitsisin varmaan oman ATK tukihenkilön tähän *elvetinkoneen käyttöön:D.
Minusta kehitystä näkyy. Lihaksia on tullut ja hieman "kiristymistä"? Paljon on vielä puuhaa, nämä kuvat lisäsivät kivasti motivaatiota.

Tänään oli vuorossa kädet ja olkapäät. Aivan mieletön reeni, osu ja uppos. Ojentajat olivat jo yhden sarjan jälkeen arat. Jouduin hieman soveltamaan kun levytanko oli käytössä niin tein mutkatangolla hauikset. Kapeaan penkkiin laitoin vahingossa 5kg ylimääräistä, laskin väärin. Eli nyt mennään sitten isommilla painoilla jatkossa, huikeeta.

Valmentajalta jo hieman kyselin suunnitelmia keväälle. Vastasi, että helmi-maaliskuun vaihteessa alkaisi tiukempi jakso. Ilmeisesti vaihtuu ohjelma ja ruokavalio molemmat silloin. Sopii mulle.

Tammikuun alussa otamme yhteisen reenin ja kevään suunnittelupalaverin, jee kivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti