tiistai 14. tammikuuta 2014

Kevennetty viikko

Outo termi "kevennetty viikko", outo siis siksi, etten ole sellaista ennen pitänyt.
Otin vanhan kuntosaliohjelman pohjan käyttöön. 5 jakoinen ohjelma, jossa viikon aikana käydään kerran läpi jokainen lihasryhmä. Teen 15 toiston sarjoja 2 kevyillä painoilla pumppaillen. Kuitenkin niin, että hiki tulee pintaan. Eilen oli rinta ja alkulämmittelyksi 2min kävelyä+ 13min kevyttä juoksua juoksumatolla. Tänään on lepopäivä, koska käynnistimme partion kevätkauden. Partio tulee olemaan joka tiistai, joten tiistait ovat lepopäiviä ellei satu vapaapäivää jolloin pääsee aamulla reenaamaan.
Huomenna tiedossa ehkä kädet tai olkapäät.

Ruokailu meni tän päivän osalta hieman sekaisin. Jauheliha oli umpijäässä ja kova kiire partioon, nautiskelin sitten iltapalan neljältä ja päivällisen iltapalalla. Ei se näin lepopäivänä haittaa.
Huomenna taas viikkopäivitys. Alkanut jotenkin ahdistamaan koko punnitus, samassa hinkkaa viikosta toiseen. Vaikka vaatteet löystyy niin nainen on siitä outo kapistus, että se tuijottaa ja ennen kaikkea uskoo vain vaakaan. Ahdistusta lisää myös tuleva kiristysjakso. Mua ei haittaa eikä ahdista liikunnan lisäys vaan ruuan väheneminen. Niinkuin aijemmin kirjoitin, nälkä on mulle ikävä kaveri. Mä en halua olla nälkäinen. Nälkäisenä tulee helpommin repsahduksia ja hälläväliä ajatuksia. Nyt kun ruokaa on riittävästi ei tule useinkaan tarvetta mutustella ylimääräisiä. Kun ruokaa vähennetään ja nälkä lisääntyy niin en usko mun tahdonvoimaan niin paljon, ettenkö voisi napata paria ruisleipää lisäksi.

Mitäs mä noita mietin tässä vaiheessa?? Nyt on hyvä ja se on tärkeintä:)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti