sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Alkoholi

Älköön kukaan provosoidu tulevasta tekstistä. Nämä ovat minun mielipiteitäni.
Aamutuimaan otan puheeksi kuningas alkoholin. Tuo juhlien välttämätön ilon tuoja, suomalaisen miehen puheen tuottajan, seksihalujen herättäjän ja saunomisen onnistumisen edyllyttäjän.
Suomessa juotiin vuonna 2011 viinaa 10 litraa asukasta kohden. Tuo luku tarkoittaa, että minäkin olisin ollut kännissä lähes joka viikko, olettaen, että minulle riittää muutama siideri tuomaan hilpeän tunnelman. Olisin ollut siis kännissä 52 päivää ja krapulassa 150 päivää vuodessa, koska krapulani kestää 3 päivää. Rahaa minulla olisi mennyt juomiseen lähes 800e mikäli olisin juonut vain siideriä. Rahankulutusta olisi lisännyt reilusti se, että olisin mennyt ravintolaan jossa pääsymaksu olisi noin 10e/ ilta. Olisin siis juonut 800e ja kuluttanut ravintolan pääsymaksuihin 520e vuosi. Onko ravintolailta mitään ilman nakkikioskille poikkeamista? Pientä laskuhumalaa on hyvä korjailla snaccarin maistuvilla lihapiirakoilla, nakeilla ja rapeilla ranuilla. Oletetaan, että olisin syönyt jokaisen ravintolaillan jälkeen lihiksen kahdella nakilla, tekee se 156e vuodessa. Lasketaanpa mitä nämä kaikki tekevät yhteensä? Varovaisen arvion mukaan n. 1500e vuodessa eli yhden kuukausiliksan verran.

Tarvitseeko minun enää sen enempää selittää miksi en juo? Minusta yllä tuli varsin selvästi useita syitä.

Juomattomuuteni ei ole minulle ongelma, mutta muille se tuntuu olevan. Jos olisin vatsa pystyssä minulta ei kukaan tulisi kysymään miksen juo, mutta nyt saan selittää ja puolustella juomattomuuttani lähes joka kerta kun olen jossain jossa tarjoillaan alkoholia. Miksi juomattomuuteni on muille ongelma? Olisinko parempi ihminen jos joisin? Voisinko paremmin jos joisin, olisiko minulla enemmän sosiaalista elämää jos joisin? Voi olla, että olisi hauskempaa seuraa jos olisin humalassa. Voisin jutella enemmän ja ottaa rennommin. Mutta haluanko sitä?
EN TODELLAKAAN. Haluan olla skarppi koko ajan, haluan elää elämääni ilman krapulaa, haluan laittaa rahani parempaan tarkoitukseen, haluan olla sellainen kuin olen ja ennen kaikkea haluan reenata ja syödä hyvin.

Kirjoitin aijemmin, että olisi mukava osata juoda lasillinen punaviiniä silloin tällöin, mutta en osaa, koska viini maistuu pahalle. Ehkä sille on syynsä miksen ole oppinut juomaan viiniä? Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen etten ole oppinut. Miksi minun pitäisi oppia? Mitä punaviinissä on sellaista josta olen jäänyt paitsi, ei mitään. Olisinko hienompi ja sivistyneempi jos tietäisin eri punaviinien rypäleet ja viinin valmistusmaan sekä sen, että minkä ruuan kanssa mitäkin viiniä kuuluu juoda? Tuskin, koska minun mielestäni minkä tahansa ruuan kanssa voi juoda raikasta raanavettä.

Onko minun elämäntapani muilta pois? Tähän lajiin kuuluu tarkka ruokavalio ja reeniohjelma ja esim. jääkiekkoon kuuluu maila, kiekko ja varusteet. Minun ohjelmaani kyseenalaistetaan, että enkö nyt voi ottaa hieman ruokavaliosta poikkeavaa evästä, enkö voi ottaa alkoholia? Voiko jääkiekkoilija jättää mailan kotiin, koska kaveri tykkäisi niin? Ei voi, ilman mailaa jääkiekkoilija ei voi pelata ja ilman oikeantyyppistä ruokavaliota mä en voi reenata tavoitteellisesti.

Yhteenvetona: Anna mun reenaa ja syödä kuten mun ohjelma sanoo!!



2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä :) t.PauliinaTee

    VastaaPoista
  2. Minä saatan ottaa sen lasin punaviiniä kerran vuodessa tai lasin shampanjaa uutena vuotena, mutta muuten en käytä alkoholia lainkaan. En pidä sen mausta ja en halua olla humalassa. Nuorempana käytin alkoholia jonkin verran juhliessa, mutta enää ei kiinnosta lainkaan.
    Olen myös usein ihmetellyt miksi runsas alkoholin käyttö on ihmisten mielestä koomista ja siitä tehdään vitsiä koko ajan. Hauskutetaan kaveripiiriä kännissä tehdyillä hölmöilyillä ja ladataan sosiaaliseen mediaan kännikuvia.

    VastaaPoista