perjantai 18. huhtikuuta 2014

Reeniä etureisille

Se tunne kun herää aamulla virkeänä:). Nukahdin 23 jälkeen ja heräsin 6.30. Oikein pelästyin katsoessani kelloa, että hei mä olen nukkunut, vau. Nukahtelin uudelleen ja nousun vasta puol ysin maissa. ME LIKE. Nukuin viimeksi hyvin viikko sitten perjantaina. Kumpa tietäisin mikä mua valvottaa.

Hyvä aamupala naamariin ja salille etureiskojen rääkkäämiseen. Sali oli aivan täynnä reippaita reenaajia. Onneksi jalkareenejä ei ollut monella niin ei joutunut odottelemaan vuoroaan laitteisiin.
Salilla on alkanut käydä kaksi nuorta miestä. Minusta se on niin hienoa, että nuoret kiinnittävät huomiota terveellisiin elämäntapoihin ja liikuntaan. Heitä on ilo seurata, miten he reenaavat täysillä. Muutenkin olen huomannut, että reenaajien määrä on lisääntynyt kiitettävästi. Aivan loistavaa!! Jokaisella on ohjelma ja sitä noudatetaan kuin raamattua, reenipäiväkirjaa kirjoitellaan ahkerasti.

Muutosta kuvina? Ensimmäinen kuva otettu12/2013 ja toinen tänä aamuna.


     


Alla ensimmäinen kuva 12/2013 ja jälkimmäinen 18.4.2014

                                               



                                               
Vitsit kun onkin hankalaa tämä kuvien lisääminen, mur.
Huomenna takareiskat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti