keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Uusi alku

Vähän harhaan johtava otsikko, koska uusi elämä ja elämäntavat alkoivat tämän vuoden toukokuussa. Mutta uusi alku uuteen kuntosaliohjelmaan ja ruokavalioon. Tapasin valmentajani tänään. Ruokavalio koostuu hyvin pitkälle "fitness" ruoka- aineksista. Paljon rahkaa, munia, lihaa, rehuja, rasvaa ja riisiä. Ihan ok ruokavalio, uskon onnistuvani sen noudattamisessa.

Kuntosaliohjelma poikkeaakin aika tavalla edellisestä ohjelmasta. Viimeksi tein 4 jakoisella, nyt on 5 jakoinen. Kävimme tänään kahden päivän ohjelman läpi ja ensi viikolla loput kolme. Sarjamäärät ja painot ovat aikalailla samaa luokkaa vanhan ohjelman kanssa.

Valmentaja kysyi tulevaisuuden suunnitelmista, olenko ajatellut lähteä kisaamaan. En tiedä, en edelleenkään tiedä. Massakausi kyllä maistuu, mutta se dieetti:(. Mä en kestä nälkää. Valmentaja meinasi, että reenataan nyt kovaa plussakaloreilla ja keväällä helmi- maaliskuussa aloitetaan kevyt dieetti. Mietin, että ensimmäisen dieetin jälkeen voidaan antaa ajatus kisaamiseen. Jos pystyn dieettiin, niin pystyn asettamaan itselleni kovemmat tavoitteet.

Eli tiivistettynä, mikäli ensimmäinen dieetti sujuu hyvin, teen päätöksen kisaamisesta?! Mikä se tavoite sitten on? Vuoden 2015 BodyFitness? Apua, nyt jo alan miettimään, ei ei pois se minusta. Nyt reenataan kovaa ja jätetään suunnitelmat tulevaisuuden murheiksi.

Se oli minusta erittäin kannustavaa kuulla, että olen paremmassa kunnossa kuin valmentaja kuvitteli. Painot olivat nyt jo hyvät. Siinä oli tällä tytöllä hymy herkässä monta kertaa kahden tunnin aikana:). Olen siis reenannut itsekseenkin ihan ok.

Isompi pikkumies lähti kaverin kanssa uimaan, joten lähden kohta pienemmän kanssa taskulamppu suunnistamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti