torstai 28. marraskuuta 2013

Ajatuksia ruuasta

Ajattelin kirjoittaa aiheesta ruoka ja siihen suhtautumisesta.
Minulle ruoka on merkinnyt aina lähinnä selviytymistä. Tällä tarkoitan sitä, ettei minulle ole ollut koskaan kovinkaan tärkeää mitä syö, milloin syö tai missä syö. Voin keittää päivälliseksi kaurapuuroa ja toivottaa perheelleni hyvää ruokahalua. En ole suuri kulinaristi, voin jättää ruuan kokonaan laittamatta ja syödään mitä jääkaapista löytyy. Toisaalta en ole köyhä enkä kipeä silloin kun minun tekee jotain ekstra herkkua mieli. Olen aina ollut kateellinen ihmisille, jotka osaavat nauttia hyvästä ruuasta ja osaavat myös laittaa sitä. Haluaisin osata paistaa hyvän pihvin punaviinikastikkeessa, mutta en minä osaa, pihvistä tulee joko raaka tai se palaa, kastikeiden saloihin en ole koskaan syventynyt. Haluaisin nauttia hyvän ruuan kanssa siihen sopivaa punaviiniä, mutta minusta punaviini on aivan järkyttävän makuista, tuoksuu ja maistuu aivan hiivalle. Yhä uudelleen ja uudelleen maistan toisen lasista punaviiniä ja odotan siltä paljon, ei se ei edelleenkään maistu hyvälle, valitsen lasin kylmää kraanavettä.

Nyt kun minulle on tehty tarkka ruokavalio, jota noudatan pilkulleen olen tullut siihen tulokseen, että en tarvitse hienoja pihvejä ja kalliita viinejä. Saan vatsani täyteen maistuvasta proteiinipitoisesta ruuasta edullisesti. Ruoka on lisäksi terveellistä ja tiedän tasan tarkkaan mitä suuhuni laitan. Valmentajani laatimasta ruokavaliosta on ollut suunnaton apu, syön silloin kun aika on ja syön sitä mitä on käsketty. Aikaisemmin ruokailujen välit saattoivat venyä monta tuntia, enää ne eivät veny, syön silloin kun on aika syödä. Ruoka on minun projektissani yksi tärkeimmistä asioista. Olen päättänyt, että mikään tai kukaan ei päätä, että milloin minä syön.

Ruoka on kuntosaliharjoittelijan polttoainetta. Ruuan pitää olla laadukasta, ravinnerikasta ja sitä pitää olla riittävästi. En niinkään panosta ruuan makuun vaan sen laatuun. Ruuan tulee olla makroiltaan tasapainossa ja täyttää minun vaatimukseni. Alla kuva lempi annoksestani, jasmiiniriisiä, jauhelihaa ja kasviksia tulisten mausteiden kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti