Oma sali kullan kallis

Olimme hiihtolomalla Pyhätunturilla. Loma oli aivan loistava ja tuli niin tarpeeseen. Ilmat olivat hyvät ja lunta oli paljon. Mun omat sukset eivät mahtuneet mukaan, joten vuokrasin paikan päältä sukset viideksi päiväksi. Kilometrejä tuli kivasti ja paikallinen panorama kuntosalikin testattua. Lähes joka päivä sai nauttia uudesta lumesta ja aurinkokin näyttäytyi parina päivänä. Mä niin tykkään lumesta ja kunnon talvesta. Voisin muuttaa osaksi talvea lappiin, jotta voin olla varma lumesta ja pakkasesta.
Pojat olivat rinteessa kolmena päivänä. Ne tykkäs kovasti. Kotimatkalla poikkesimme Napapiirin joulupukin maassa. Pojat pääsivät kuvaan pukin kanssa. Tonttu alkoi flirttailla mulle, että menes sinäkin isosisko mukaan kuvaan. Ihana:).

Joulupukin pajaan menossa, jännittää.

Noilla elukoilla ei ollut mikään kiire.

Poroista tuli mieleen poron lihasta tehdyn ruuan hinta lapissa. Mä ajattelen, että paikallinen, lähellä tuotettu ruoka on edullista ja mahdollisimman vähän luontoa kuormittavaa. Törmäsin lomalla sellaiseen tosiasiaan, että poron liha on aivan törkeän hintaista. Yksi käristysannos muussilla maksoi helposti 20e. Kun miettii annoksen tuottamista siihen lautaselle niin johan on kate kohdillaan. Mitä paikallinen poroyrittäjä saa kilosta poronlihaa, tuskin kovinkaan paljon? Hinnan vuoksi mun jäi paikallinen herkku kokematta. Harmittaa oikein.

Meidän piti jäädä kotimatkalla Ouluun yöksi, mutta päätimme Oulun kohdalla painaa kaasua ja ajaa kotiin asti. Olihan tuo rankka matka, mutta omaa sänkyä ei voita mikään.

Lauantai aamulla hiilarit naamariin ja reenaamaan. Käsiä ja olkapäitä tällä kertaa. Oli niin hienoa päästä omaan tuttuun ja turvalliseen saliin reenaamaan. Jo se tunne kun ajoin salin pihaan:). Tutut naamathan siellä ähki naamat punaisena, olin kotona:). Tänään menen reenaamaan yläkroppaa, siinä on sekoitus vähän kaikkea, vatsalihasreenit on jäänyt aivan retuperälle, josko niitäkin...

Kuva otettu kättä jännittämättä. Hei mullahan on hauis, olkapää ja rintalihastakin, huikeeta:D

Juttelin eilen erään tuttavanaisen kanssa mun harrastamisesta. Sanoin ääneen lauseen, jota olen pelännyt sanoa, pelännyt ajatella ja pelännyt sen olevan niin "Mun koko elämä pyörii Fitness harrastuksen ympärillä, mun sosiaaliset suhteet on salilla ja mä en enää oikein tapaa ystäviänikään salin ulkopuolella". Hmm...
Toisaalta mä nautin täysin rinnoin nykyisestä elämästäni, saan tehdä sitä mistä tykkään ja josta saan suurimman nautinnon. Salilta saan voimia arkeen niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
Lapset otan aina heidän halutessaan mukaan salille, enkä usko harrastukseni olevan heiltä mitenkään pois, päinvastoin, hyvin voiva ja urheilullinen äiti on aina parempi vaihtoehto ja esimerkki kuin sohvalla makaava ranskanpulla. Olen tyytyväinen, riittääkö se? 
Näillä mennään nyt, katsotaan mikä tilanne on sitten joskus.