keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Hyvää synttäriä mulle


 Tänään 24.9. täytän 33 vuotta. Tänään on kaikki mennyt niin loistavasti. Olen saanut hyvää palautetta, tehtyä paljon rästitöitä, sain kivan kutsun, onnistuin houkuttelemaan veljeni kuntosalille, sain ihania synttärilahjoja, reeni kulki loistavasti, dieetti on lähtenyt hyvin käyntiin ja ja ja paljon paljon muuta positiivista tälle päivälle. Elämä on kivaa kun sen oikein oivaltaa.

Kävimme viikonloppuna Tampereella katsomassa Fitness lajien Suomen mestaruuskisojen karsintoja. Neljä upeaa daamia valloitti Mansen ja saivat ihastella kauniita naisia ja komeita miehiä lavalla.
Meissä on jopa tuomariainesta, veikkasimme kärkikolmikon viidessä sarjassa, ei huono. Löytyy siis silmää myös naiskauneudelle.
Tässä suosikkikilpailijani, daami kolmas oikealta. Aivan upea fysiikka ja kaunis nainen. Vau!
Kovasti tekisi mieli suunnata Lahden kisoja katsomaan, mutta taitaa jäädä. Josko keväällä Helsinkiin?
Omalta saliltakin kaksi upeaa huippu urheilijaa kisaa Lahdessa. Pidetään peukkuja. 

BF1


Mutta asiaan eli mun syntymäpäivään. Kävimme Tampereen reissulla Gazozin liikkeessä, josta löysin ihanan mustan paidan. Eksyin sitten ko. kaupan verkkopuotiin ja lankesin uudelleen... Tänään sain tekstiviestin saapuneesta lähetyksestä. Paikallisessa S-Marketissa on pakettipalvelu. Suunnistin sinne. 




 Automaattiin piti syöttää tekstiviestissä ollut numerosarja, jonka jälkeen masiina näytti nuolella suunnan mistä voin etsiskellä pakettiani.

Eihän tuon etsimiseen tovia kauempaa mennyt, luukku aukesi ja tadaa siellä se minun pakettini oli.

 

 



 Paketista paljastui ihkaihanat mustat housut, vaaleansininen bling bling paita ja mansikka-valkosuklaa proteiinia. HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ MULLE!!!














Synttärit jatkuivat aivan järisyttävän rankalla juhlinnalla salilla ja kotona herkkuaterialla sekä banaanilla ja riisikakulla= banaanikakku 

 Mussukka reenikaveri muisti mua aivan söpöselle pipolla, ME LIKE :) Kiitos.

Tuossa aikaisemmin jo mainitsin niin dieetti alkoi... Nyt olen sen julkisesti julistanut niin en kehtaa enää perääntyä. Tavoite on pudottaa painoa 10kg. Hui kamala. Treeni muuttuu volyymipainotteiseen ja sykettä nostavaan rallatukseen. Koutsi lupas tehdä uuden reeniohjelman. Sitä odotellessa mä teen vanhan ohjelman mukaan ja käyn jopa lenkillä, huikeeta.







1 kommentti: