lauantai 6. joulukuuta 2014

Teet vaan sillee ku käsketään!

Kerran viikossa kirjoittelu on tainnut tulla tavaksi. Yksinkertaisesti mulla ei ole aikaa. Mun viikko- ohjelma koostuu pitkälti iltaisin seuraavasti:

Ma: Lapsen harrastus, oma reeni
Ti: Partio tai oma reeni
Ke: Jumpan ja circuitin ohjaaminen
To: Lenkki, oma reeni tai lepopäivä
Pe: Lapsen harrastus, oma reeni
La: Jumpan ja Circuitin ohjaaminen
Su: Oma reeni tai lepopäivä

Jokainen voi itse laskea tosta työpäivän, työmatkat ja yöunet pois, mitä jää? Aika vähän ;).
En suunnittele reenejä tai lepopäiviä valmiiksi ollenkaan, koska olen tullut vanhaksi ja oppinut kuuntelemaan itseäni ja pidän lepopäivän silloin kun en jaksa lähteä reenaamaan tai on jotain muuta kivaa tiedossa.Nyt tuli sanottua isosti, eihän mulla ole muuta elämää.

Tammikuussa alkaa koulu, joten kiireet ei ainakaan helpota;). Mutta en valita, itse olen tehnyt oman viikko- ohjelmani ja nautin elämästäni täysin rinnoin. En millään malta odottaa, että pääsen suunnittelemaan jollekin "harjoitus" asiakkaalle ruoka- ja reeniohjelmaa ja mahdollisesti ensi kesänä jotain suurempaa liikunnallista tempausta paikallisille innokkaille liikkujille.

Kävimme eilen coutsin kanssa läpi hieman tulevaisuuden suunnitelmia ja sain esimakua voimailureenistä. Lähden siis ensi vuonna kokeilemaan kykyjäni ja voimiani penkkipunnerruksen kisoihin. Katselin kalenteria ja elokuussa olisi klassisen penkkipunnerruksen kisat Ylöjärjellä. Onhan niitä kisoja aikaisemminkin, mutta en taida kehtaa mennä nolaamaan itseäni 55kg penkkiykkösellä :D. Odotan voimailureenejä tosi kovasti ja mielenkiinnolla jännitän miten voimataso alkaa kehittyä. Omat odotukset kisojen suhteen ovat erittäin maltilliset, ensimmäiset kisat menevät täysin jännittämiseen, mutta kokemuksellisesti ovat varmasti antoisat.

Helmi- tai maaliskuun alussa aloitan kisavalmennuksen Tzempin Jani Rajalan kanssa. Uskon itseni osaaviin käsiin. Jani on itsekin kisannut voimailussa ja ollut (ja on yhä edelleen) varsin kovassa kunnossa. "Teet vaan sillee ku käsketään" oli Rajalan naseva ohje tulevaan voimailuun. Asia selvä!

Vuosi sitten kun tein ensimmäisen valmennussopimuksen ja coutsi kysyi tavoitteita, sanoin, että haluan olla iso ja vahva. Tämä tavoite on koko ajan pysynyt kirkkaana mielessä. Onhan tässä tullut mietittyä yhtä sun toista, matkan varrella, mutta sama tavoite on edelleen mielessä. Toki oman kropan muokkaaminen on pienenä peikkona takaraivossa, mutta se ei ole pääasia. Mä haluan olla vahva ja näyttää vahvalta. Haluan tehdä omia ennätyksiä penkissä ja ehkä myöhemmin muissa voimailulajeissa.

Tuttuni kysyi multa jokin aika sitten, että "Oletko sä tosi vahva?" Haluan jonain päivänä sanoa, että "Joo, olen tosi vahva". Vielä en ole vahva, mutta ehkä jonain päivänä :)



Mua näkee jatkossa tässä asennossa paljon paljon useammin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti